ESTA-hyväksymismenettely Visa Waiver -ohjelmaan kuuluville USA:han matkustaville matkustajille
ESTA (Electronic System for Travel Authorisation) on automaattinen järjestelmä, jolla USA:n tulli- ja rajavalvontaviranomaiset varmistavat Visa Waiver -ohjelman (VWP) puitteissa ilman viisumia matkustavien henkilöiden kelpoisuuden matkustaa USA:han ja ennaltaehkäisevät lainvalvontaa tai yleistä turvallisuutta uhkaavia tekijöitä.
ESTA-hyväksymismenettely on pakollinen kaikille turisteille ja liikematkustajille, jotka matkustavat USA:han Visa Waiver -ohjelman puitteissa. VWP-matkustajien on saatava sähköinen ESTA-matkustuslupa ennen USA:han matkustamista. Aikuisen mukana tai yksin matkustavalle lapselle on iästä riippumatta hankittava oma ESTA-matkustuslupa.
Kolmas osapuoli, kuten sukulainen tai matkatoimisto, voi lähettää ESTA-hakemuksen VWP-matkustajan puolesta.
USA:n viranomaiset suosittelevat, että ESTA-matkustuslupaa haetaan viimeistään 72 tuntia ennen lähtöä. Matkustuslupaa voi hakea myös myöhemmin, mutta silloin lupa ei välttämättä ehdi matkustajalle ajoissa. ESTA-matkustuslupa on voimassa kaksi vuotta tai lyhyemmän ajan, jos passi vanhenee ennen sitä. Matkustaja voi matkustaa USA:han useita kertoja kaksivuotisen voimassaoloajan aikana, eikä hänen tarvitse hakea uutta ESTA-matkustuslupaa jokaista matkaa varten.
Ilman ESTA-matkustuslupaa matkustavilta matkustajilta evätään pääsy lentokoneeseen.
Matkustajat, joilla on voimassa oleva viisumi, voivat edelleen matkustaa USA:han kyseisellä viisumilla, kun heidän matkansa tarkoitus on sama kuin viisumissa on ilmoitettu. Matkustajien, joilla on voimassa oleva viisumi, ei tarvitse anoa erillistä ESTA-matkustuslupaa.
ESTA-matkustuslupaa haetaan menemällä osoitteeseen https://esta.cbp.dhs.gov/, noudattamalla ohjeita, vastaamalla kaikkiin pakollisiin kysymyksiin ja lähettämällä sähköinen hakemus käsiteltäväksi.
Jos matkustaja ei saa ESTA-matkustuslupaa mutta haluaa edelleen matkustaa Yhdysvaltoihin, hänen on haettava ei-maahanmuuttajan viisumia USA:n suurlähetystöstä tai konsulaatista. Lisätietoja viisumin hakemisesta on osoitteessa www.travel.state.gov.
Visa Waiver -ohjelma
Lisätietoja Visa Waiver -ohjelmasta (esim. minkä maiden kansalaiset voivat matkustaa ohjelman puitteissa ja millä ehdoilla) on osoitteessa http://www.cbp.gov/xp/cgov/travel/id_visa/business_pleasure/vwp/.
Secure Flight Passenger Data (SFPD) -matkustajatiedot kerättävä ennen USA:n lentoja
Vaaditut vähimmäistiedot kaikissa uusissa varauksissa lennoille USA:han/USA:sta/USA:n kautta ovat koko nimi, sukupuoli ja syntymäaika.
Varauksen tekevä matkatoimistovirkailija syöttää vaaditut SFPD-tiedot.
SSR DOCS -elementin luominen osittaisilla tiedoilla (ilman passitietoja):
SRDOCSAYHK1-----30JUN73-M--HAEMAELAEINEN-MATTI-JUHANI/P2/S3-4
SR DOCS | = SSR-koodi APIS-tietojen syöttämiseen PNR:ään |
AY | = sen lentoyhtiön koodi, johon viesti lähetetään |
HK1 | = tila |
---- | = 4 x yhdysmerkki (passin tietoja ei syötetty) |
-30JUN73 | = yhdysmerkki, syntymäaika |
-M | = yhdysmerkki, sukupuoli |
- | = yhdysmerkki (passin voimassaolon päättymispäivämäärää ei syötetty) |
-HAEMAELAEINEN | = yhdysmerkki, sukunimi |
-MATTI | = yhdysmerkki, etunimi |
-JUHANI | = yhdysmerkki, toinen nimi |
/P2 | = matkustajaliitos |
/S3-4 | = segmenttiliitos (valinnainen), lento USA:han/USA:sta |
Sukupuolet: M=mies, F=nainen, MI=miespuolinen sylilapsi, FI=naispuolinen sylilapsi
Skandinaaviset aakkoset: Å=AA, Ä=AE, Ö=OE
Kun tiedot on syötetty oikein, ne näkyvät PNR:ssä seuraavasti:
SSR DOCS AY HK1 ////30JUN73/M//HAEMAELAEINEN/MATTI/JUHANI/P2/S4
Huomautus: PNR:ssä/lipussa nimi voi olla esim. 1 SMITH/ALICE MS, mutta SSR DOCS -elementissä kaikkien nimien on oltava täsmälleen samassa järjestyksessä kuin passin koneellisesti luettavalla alueella.
Esimerkki SSR DOCS -merkinnästä, kun matkustajalla on kolme etunimeä:
SRDOCSAYHK1-----20FEB68-F—SMITH-SUSAN-ALICE CHARLOTTE/P2/S3-4